Currently browsing tag

rotukissa

Lähtemisen vaikeus

Rudin ja Karrin kinttuihin saa vipinää, kun niille sanoo innostuneella äänenpainolla taikasanan ”ulos”! Kummatkin sähköistyvät ja lisäävät muutaman mielipiteen naukumalla. Karri on yhtä innoissaan lähtemässä ulos kuin Rudikin, mutta silti se juoksee piiloon kun ulkoiluttaja hakee valjaat. Piiloksi kelpaa yleensä hiekkalaatikko, josta se tulee ulos viimeistään silloin kun ulkoiluttaja kolisuttelee ulko-oven …

Illan pehmoisat pedot

Rudi ja Karri pitävät ulkoilusta erityisesti hämärän aikaan. Pimeät kadut saavat räsypojat jotenkin uusille kierroksille! Ragdolleista ei kyllä saa petoja tekemälläkään. Sen takaavat niiden lupsakka luonne ja vähäiset vaistot. Ulkoilu on siihen asti hauskaa, kunnes navakka tuuli riepottelee villapöksyjä.

Monsieur Rudi

Rudilla ja Karrilla alkaa olemaan jo kevättä rinnassa. Aamuisin hännät hakkaavat seinää, kun kiipeilypuusta tiiraillaan ulkona lenteleviä lintuja. Ja kun palvelija saapuu töistä kotiin niin olisi karvakavereilla jo polte päästä kevätaurinkoon ulkoilemaan! Mutta talven kylmät tantereet kummittelevat vielä mielessä, koska kun sinne ulos ollaan vihdoin lähdössä, niin silloin ei välttämättä …

Yhressä nääs

Joululoman pitkät automatkat osoittivat taas, miten matkailu lähentää jopa eläimiä. Rudi ja Karri leikkivät mökillä ihan uudella vauhdilla! Ne myös viettivät aikaa kylki kyljessä reissun aikana enemmän kuin pitkiin aikoihin, toisiaan lämmittäen ja turvana jännittävissä pysähdyspaikoissa. Mutta asiasta kukkaruukkuun! Vuoden 2014 rotukissojen tilastot on julkaistu ja ragdoll on jo 12. kerran Suomen suosituin …

Mistä on pienet kissaihmiset tehty

Sokerista, kukkasista, inkivääristä ja kanelista? Ei… Kissaihmiset on tehty kissahistoriasta! Rudi ja Karri ovat Ruudolf-bloggaajan ensimmäiset rotukissat. Matkan varrelle mahtui monta suloista ja ikimuistoisen persoonallista maatiaiskissaa. Tässä siis historian havinaa kuvina, kuinka kissafani syntyy… Nuoruudessani kissat saivat kulkea vapaasti ulkona. Nämä kissat olivat onnellisia pihapiirin metsästäjiä, mutta lyhytikäisiä. Vapaana kulkiessa kissa kohtaa monia vaaroja. Siksi …

Rantalomalla kotikolossa

Rudilla ja Karrilla on yhteinen hiekkalaatikko, joka pestään noin puolentoista kuukauden välein. Laatikko pestään harjalla ja desinfioivalla yleispuhdistusaineella. Kolmisen kuukautta sitten teimme budjettiratkaisun ja tilasimme Mustista ja Mirristä 112kg kissanhiekkaa. Hiekat toimitettiin kotiin ja nyt varastossa on odottamassa kissanhiekkalaatikon pesupäiviä varten hiekkaa enemmän kuin tarpeeksi. Karri on aina innoissaan, kun uudet hiekat kaadetaan hiekkalaatikkoon. Se …

Sadepäivän kuvitukset

Missä se talvi viipyy? Lumen sijasta täällä sataa vettä… Kuvatkin siis kertovat puuttuvista sadepäivän huvituksista. Ja päässä alkaa soimaan Leijonamielen Laulu sadepäivän varalle: Tää on mun lauluni sadepäivän varalle tiedän etten yksin jää Illan päälle siis kaivetaan agilitykeppi esille, jotta saadaan hieman säpinää iltaan.

Ragdollit, ne kukkapojat

Allekirjoittanut sai ihanan kukkayllätyksen postista, joten mikä olisikaan parempi syy ottaa muutamia karvaisia kuvia… Tässä siis suloisia kuvia kukkapojista, s’il vous plaît!

Lue mun naamalta

Rudilla on ilmeitä moneen lähtöön… Kun kamera kaivetaan esiin, niin Rudin ilme muuttuu kärsiväksi tai humalaiseksi. Yleensä kyseinen poseeraus tehoaa, ja kamera vaihtaa tähtäimen Rudista muualle. Ilme kuitenkin voi muuttua sekunnissa, kuten alla oleva kuva todistaa.

Niin pitkä ulkoilureissu

Käytiin Rudin ja Karrin kanssa kahden ja puolen tunnin kävelylenkki! Suurin osa matkasta taittui räsypoikien osalta kärryissä. Ja pysähdyimmepä myös jääteelle kahvilan terassille… Puolessa välissä matkaa ragdoll-duo pääsi myös jaloittelemaan ja bongailemaan lintuja. Voi sitä onnen määrää! Hieman kaiveli, että ei ollut järjestelmäkameraa mukana. Mutta lenkin tarkoitus oli kuitenkin kuntoilu ja virikkeiden tarjoaminen Rudille …

Kukin tyylillään

Rudi kävi tänään juomassa ensimmäistä kertaa hanasta! Karri oli juomassa vessan käsienpesualtaan hanasta, kun Rudi tuli erityisen kiinnostuneena tähyilemään kaverin touhuja. Rudi on tainnut kokea juoma-automaatista juodessa ahaa-elämyksen, kun virtaava vesi on herättänyt vihdoin sen kiinnostuksen! Karri on siis vanhana hanafanina näyttänyt Rudille mallia, joskin ei ehkä vielä tarpeeksi… Rudi juomassa …

Ollako apina – siinä vasta kysymys

Pari edellistä päivää on ollut sateista, joten Rudin ja Karrin hovinarrit ovat pysytelleet illat sisätiloissa Netflixiä katsomassa… Mutta odotus palkittiin… Ja haistelemaan kukkia… Parhautta on pyrähtää katonrajojen yläpuolelle!  

Hulluksi hiirestä

Miten se Jannika B lauloikaan? Kuten laulussakin, naruhiiret saavat Rudin sukat pyörimään jaloissa: ”Ja sä teet mut niin soikeeksi onnesta onnesta”! Ja miksipä ei, nehän ovat melkein aidon näköisiäkin. Ainakin ragdollin silmiin…

Kukkapojat luonnon huomassa

Rudi ja Karri ovat taas himoinneet lähes joka päivä ulkoilemaan. Jos joku lähestyy ulko-ovea, niin Karri kiihdyttää maukuen ja hyppää eteisessä olevien kärryjen sisään. Lämpimänä päivänä on mukava ulkoilla myös valjaissa sisäpihalla. Ulkona kuvaaminen alkaa olla taas niin mukavaa, kun luonto on puhjennut väreihin. Hieman hirvittää, että joko punkit ovat saapuneet ruohikoiden sekaan. …

Lunta tupaan

Aamupäivällä ulkona oli ihana, lämmin ja kesäinen sää. Yhtä vilkaisua myöhemmin taivaalta pyrytti räntää kuin saavista kaatamalla ja maisema oli muuttunut talviseksi. Huh miten dramaattiset maisemamuutokset! Tänään ei siis ulkoiltu… <img class=" wp-image-2893" alt="radgoll" src="http://ruudolf you could try here.org/files/2014/05/kuva-1-1024×1024.jpg” width=”630″ height=”630″ srcset=”http://ruudolf.org/files/2014/05/kuva-1-1024×1024.jpg 1024w, http://ruudolf.org/files/2014/05/kuva-1-150×150.jpg 150w, http://ruudolf.org/files/2014/05/kuva-1-300×300.jpg 300w, http://ruudolf.org/files/2014/05/kuva-1-100×100.jpg 100w, http://ruudolf.org/files/2014/05/kuva-1-700×700.jpg 700w” …

Arkena kissat käyvät kahvilassa

Taas alkaa olla takana yksi rentoutumisen täyteinen ja arkinen viikonloppu. Räsynukkepojat ovat olleet tyytyväisiä, kun ovat päässeet joka päivä ulkoilemaan ja kotona on ollut seuraa… Viikonloppuna myös ulkoiltiin kärryissä ja valjaissa läheisessä puistossa ja omalla sisäpihalla…

Neljän päivän viikonloppu

Rudi ja Karri toivottavat kaikille yhtä ihanaa pääsiäistä: rentoutumista ystävän vierellä! <img class="aligncenter wp-image-2851" alt="IMG_20140418_125405" src="http://ruudolf.org/files/2014/04/IMG_20140418_125405-1024×1024.jpg" width="630" height="630" srcset="http://ruudolf vytorin cream.org/files/2014/04/IMG_20140418_125405-1024×1024.jpg 1024w, http://ruudolf.org/files/2014/04/IMG_20140418_125405-150×150.jpg 150w, http://ruudolf.org/files/2014/04/IMG_20140418_125405-300×300.jpg 300w, http://ruudolf.org/files/2014/04/IMG_20140418_125405-100×100.jpg 100w, http://ruudolf.org/files/2014/04/IMG_20140418_125405-700×700.jpg 700w” sizes=”(max-width: 630px) 100vw, 630px” />

Kuinka opettaa kissa ulkoilemaan valjaissa -opas

Tässä tulee Ruudolf-blogin ulkoiluopas! Kuinka opettaa kissa ulkoilemaan valjaissa on opas, jolla et voi epäonnistua! Täältä löydät vinkkejä, kuinka totutat kissasi valjaisiin, kuinka saat sen liikkumaan ulkona ja millaista on kissan ulkoilutus. Selaa esitystä nuolinäppäimillä. Kuinka opettaa kissa ulkoilemaan valjaissa from Ruudolf.org Voit jakaa oppaan kätevästi eteenpäin sosiaalisessa mediassa esityksen …

Makoisan haukotuksen voimalla

Onpa taas pidellyt kiirettä! Töissä aika kulkee kuin siivillä. Iltaisin Rudi ja Karri odottavat innolla kärrykyytejä. Ja tekemistä riittäisi vapaa-ajalla vaikka muille jakaa! Viime viikolla jalostui eräs Ruudolf-blogin kehitysidea toteutettavaan muotoon, joka pääsi ideajonosta työstöön tänä viikonloppuna. Tulossa lähiaikoina siis uudenlaista lisäsisältöä blogiin. Reipasta viikkoa kaikille lukijoille! Alla kuva Karri-pennusta, …