Currently browsing tag

matkustus

Yhressä nääs

Joululoman pitkät automatkat osoittivat taas, miten matkailu lähentää jopa eläimiä. Rudi ja Karri leikkivät mökillä ihan uudella vauhdilla! Ne myös viettivät aikaa kylki kyljessä reissun aikana enemmän kuin pitkiin aikoihin, toisiaan lämmittäen ja turvana jännittävissä pysähdyspaikoissa. Mutta asiasta kukkaruukkuun! Vuoden 2014 rotukissojen tilastot on julkaistu ja ragdoll on jo 12. kerran Suomen suosituin …

Lumipardit nietoksilla

Joululomalla Rudi ja Karri pääsivät reissun päälle. Suuntana oli pakkaset ja Pohjois-Suomi! Kun arki kuluu yksiössä, niin Rudi ja Karri olivat onnesta soikeana ja hännät pörhöllä, kun ne pääsivät viettämään aikaa kaksikerroksisessa ja tilavassa lomamökissä. Tilaa juoksenteluun oli vaihteeksi inspiroivan paljon! Parven tanner tömisi iltaisin, kun räsypojat vuorotellen jahtasivat toisiaan. Karri …

Turha eläinlääkärikäynti

Kävimme tänään eläinlääkärissä koska viikko sitten Rudin selästä löytyi peukalonpään kokoinen patti. Patti oli lonkan lähellä ja tuntui selvästi silittäessä. Rudi ei kuitenkaan aristanut sitä yhtään ja ihon pinnalla ei näkynyt mitään poikkeavaa. Luulimme että Rudin selässä oleva patti olisi rasvapatti. Halusimme kuitenkin saada varmuuden, että se ei ole kasvain. Ei käynyt mielessäkään …

Kissat jännän äärellä

Rudilla ja Karrilla oli tänään monellakin tapaa jännittävä päivä. Se lähti käyntiin isolla vaihteella, kun naapurista alkoi kantautumaan palohälyttimen ääntä, joka sitte jatkui jatkumistaan. Todettiin että käytävällä on savua! Nakattiin siis kissat vauhdilla kärryyn ja poistuttiin porraskäytäviä pitkin pihalle. Kadunvarteen kertyi nopeasti yhteensä 11 hälytysajoneuvoa, joista seitsemän oli palokunnan autoja. Räsypojilla siis …

Muuton jälkeen on poutasää

Kiireinen viikko on takanapäin ja suurin osa tavaroista on löytänyt jo paikkansa uudessa kodissa. Myös uudet työpaikat ovat pitäneet kiireisenä, joten blogin päivitys on joutunut odottamaan vuoroaan muuttomylläkän keskellä. Rudi ja Karri ovat suhtautuneet muuttoon yllättävän rauhallisesti! Muuttomatka pakettiautossa kesti melkein kahdeksan tuntia, mutta räsypojat eivät miukuneet matkalla kertaakaan. Tavaroiden …

Matkustaminen

Matkustamista ja elämyksiä Rudi on tottunut matkustaja, jota olemme määrätietoisesti yrittäneet totuttaa valjaisiin, kantokoppaan ja -laukkuun, sekä autossa ja bussissa matkustamiseen. Valjaisiin alettiin totuttelemaan jo alle neljän kuukauden ikäisenä pukemalla ne päälle ja antamalla kissan käyskennellä ne päällään pelkästään sisätiloissa. Valjaiden päälle pukeminen oli helppoa, kun Rudin huomion harhautti muualle …

Kännykkäpeli

Nörtti, nörtimpi, Rudi Tekniikka kehittyy ja pelejä on alkanut löytymään lemmikeillekin. Android-käyttöjärjestelmälle tehty CrazyCat-peli on tarkoitettu kissoille! CrazyCat toimii androidia käyttävissä puhelimissa ja tableteissa. Pelin ilmaisversiossa kissa voi jahdata näytöllä juoksevaa hiirtä. Tabletti, eli taulutietokone soveltuu hyvin CrazyCat-pelille, koska siinä on iso kosketusnäyttö. Rudi kokeili CrazyCat-peliä Samsungin Galaxy Note -puhelimella, …