Pienenä

Pentuvuosi

Rudi täyttää joulukuussa vuoden verran. Lähestyvän yksivuotispäivän kunniaksi katsokaamme taaksepäin Rudin pentukuvien kautta. Ragdollit ovat täysi-ikäisiä n. 3-4-vuoden iässä.

Hampaaton pikku-Rudi kuukauden ikäisenä, kasvattajan ottama kuva

Ensimmäistä kertaa katsomassa viiden viikon ikäistä Rudia

Terävä poika: Rudi kahdeksan viikkoa, kasvattajan ottama kuva

Vuoden aikana Rudi on kasvanut kovasti, siitä on tullut aikuisempi kolli ja painava mötkäle.

Sylissä istumassa

Kaihoisasti muistelemme pentuaikoja: Rudi oli valloittavan söpö antennihäntä.

Päivän paistattelua

Rudi oli fiksu pentu, tämän kuvan se otti itse… vinks!

Leikkisyys on säilynyt, mutta se ajoittuu nykyään entistä enemmän vain aamu- ja ilta-aikaan. Rudista on myös vanhetessaan tullut raisumpi ja rohkeampi. Leikit ovat päivän nukkumisen jälkeen villimpiä, kuin pentuna.

Hupparinnauhan perässä

Utelias ja kuulolla

Vaikka pentuaika oli ihanaa, niin elämä isokokoisen räsynuken kanssa on vähintäänkin yhtä mukavaa. Rudi on kasvanut perheenjäseneksi, joka luottaa omistajiinsa ja ihastuttaa persoonallaan.

 

Comments are closed.