Kömpelöt huimapäät

Surkuhupaisin muistoni Rudista on, kun se Karrin kiipeilyinnostuksen innoittamana kiipesi puolen metrin korkeuteen puuhun. Sen ote lipesi samoin tein ja koko kissa tipahti kyljelleen maahan. Sen lipsahdusta seurasi samanlainen ääni kuin ihmisestä kuuluu, kun ilmat lähtevät pihalle. Teki mieli nauraa mutta en kehdannut.

Ragdollit osaavat olla kömpelöitä. Siksi tämä kuva Karrista kauhistutti minua aluksi suuresti.

"Hei, mä oon katonrajassa!"

”Hei, mä oon katonrajassa!”

Yllä oleva kuva on viime kesältä. Karri ja Rudi kuljeskelivat onnesta soikeana yöpymismökin kattopalkeilla sillä aikaa kun minä olin häämeikissä meikattavana. Onneksi näin kuvat vasta hääpäivän jälkeen!

"Aah, täällä ylhäällä kyllä hermo lepää"

”Aah, täällä ylhäällä kyllä hermo lepää”

Rudi ja Karri tykkäävät haasteista, joten kun eräs ilta keksin kääntää luukullisen hiekkalaatikon seinää kohti, en epäillyt etteivätkö räsypojat tottuisi siihen pian.

Jännempi reitti hiekkalaatikolle

Jännempi reitti hiekkalaatikolle

Karrilla on ennen ollut tapana rynnätä ylionnellisena pois hiekkalaatikolta, jolloin hiekkaa on seurannut aivan liikaa perässä. Kun hiekkalaatikko käännettiin kohti seinää, niin sieltäpä ei pääsekään enää niin vauhdilla ulos.

Seinää kohti kääntämisen seurauksena hiekan leviäminen eteiseen ja muualle asuntoon väheni radikaalisti. Hiekat jäävät seinää vasten olevaan nurkkaan ja viimeisetkin ropisevat kannen päällä, kun kissa hyppää pois laatikon edestä. Parin päivän harjoittelujaksolla räsypojat kulkivat ensin laatikolle hiekkalaatikon sivulta lattian kautta.

"Hiekkalaatikolla voi myös odotella omaa rakasta omistajaa kotiin"

”Hiekkalaatikolla voi myös odotella omaa rakasta omistajaa kotiin”

 

Comments are closed.