Currently browsing

syyskuu 2014

Suuren sydämen jatkotutkimukset

Karri kävi tällä viikolla eläinlääkärissä sydänongelman jatkoseurannassa. Karrilla todettiin vajaa seitsemän kuukautta sitten edellisellä käynnillä, että sydämen oikea eteinen ja kammio ovat suurentuneet. Karrilla oli myös ollut yskäkohtauksia. Yskäkohtauksia on tullut seuranta-aikana vain kuudesti, joten määrä ei ole vielä huolestuttava. Karri on voinut yleensä ottaen hyvin. Emme ole enää juoksuttaneet sitä hurjiin vauhteihin …

Kissat kotikampaamossa

Rudi ja Karri pääsivät pesulle. Karrilla on viikon päästä eläinlääkäriaika, joten lääkärin pöydälle päätyy nyt hyväntuoksuinen Karri. Karrilla on kesän aikana kasvanut niin paljon turkkia, että siinä on koko ajan takkuja, jotka vaativat kampaamista ja saksia. Pesussa turkkiin lisättävä balsami ehkäisee takkujen syntymistä! Tällä kertaa vaihdoimme lähestymistapaa ja pesimme Rudin ja Karrin erikseen. Kaksi käsiparia …

Niin pitkä ulkoilureissu

Käytiin Rudin ja Karrin kanssa kahden ja puolen tunnin kävelylenkki! Suurin osa matkasta taittui räsypoikien osalta kärryissä. Ja pysähdyimmepä myös jääteelle kahvilan terassille… Puolessa välissä matkaa ragdoll-duo pääsi myös jaloittelemaan ja bongailemaan lintuja. Voi sitä onnen määrää! Hieman kaiveli, että ei ollut järjestelmäkameraa mukana. Mutta lenkin tarkoitus oli kuitenkin kuntoilu ja virikkeiden tarjoaminen Rudille …